Koirahieronta

Hieronnalla voidaan vaikuttaa koiran hyvinvointiin monilla tavoilla kuten laukaisemalla jännitystiloja, edistämällä vammojen paranemista, vilkastuttaa aineenvaihduntaa, lisäämällä nivelten liikelaajuuksia. Kaikista tärkein on kuitenkin vammojen ennaltaehkäisy ja koiran hyvinvoinnin lisääminen. Hyödynnän hieroessa laajaa osaamista sekä yhdistelen erilaisia hoitomuotoja parhaan hoitotuloksen saamiseksi. Käytän mm. osteopaattisia tekniikoita, perinteistä hierontaa, nivelbolisaatiota sekä koiran aktiivista tekemistä osallistamalla jumppaamaan. Paras hyöty hieronnasta saadaan säännöllisillä hoitokäynneillä.

Koirahieronta osana koiran hyvinvointia. Hieronnalla on suotuisia vaikutuksia niin nuorelle, vanhalle kuin aktiiviselle harrastuskoiralle

  • Koiran liikkuminen näyttää jäykältä

  • Koiran liikkumishalu on vähentynyt

  • Koira on alkanut venyttelemään enemmmän / venyttely on lakannut

  • Koira ei hyppää autoon, sohvalle tai nouse vasten

  • Koira kirputtaa jotain kehon osaa

  • Koira lepuuttaa toistuvasti jalkoja

  • Koiran tekninen suorittaminen on heikentynyt

  • Koiran fyysinen suorituskyky on heikentynyt

  • Koira vaikuttaa turvonneelta olematta lihava

  • Ennaltaehkäisevä hoito

Milloin voin varata ajan koirahierontaan?

Nainen hoitaa ja hieroo koiraa makaa lattialla valkoisessa huoneessa.

Milloin hierontaa tulee välttää?

On joitakin tapauksia jolloin hieronta on parempi jättää väliin:

  • Kuume tai muu infektiosairaus

  • Vatsavaivat etenkin ripuli

  • Akuutit vammat (avohaavat)

Keskustele hierojan kanssa näissä tapauksissa erikseen:

  • Kasvaimet, syöpä

  • Lääkitykset

  • Sydänviat

  • Tiineys

  • Juoksut

Henkilö Hoitaa ja tutkii koiria, keskittyen niiden tassujen tutkimiseen, taustalla näkyvä koira näyttää olevansa iloinen ja leikkisä.